keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kortta kekoon

Kyllä se nyt on niin että tässä huushollissa otetaan ihan lupauksen muodossa käytäntöön kasvisruokapäivä. Jos joka viikko ei kivaa kasvisruokaa satu eteen, niin sitten tuplataan seuraavalla viikolla. Taitaa olla jokaisen velvollisuus vähän katsella sinne peiliin ja unohtaa ajatus, ettei yksi ihminen mihinkään voi vaikuttaa. Jos minä opetan omille lapsilleni kasvisruokien lisäämisen sinne arkiruokien joukkoon, opettavat he sen mahdollisille lapsilleen ja siitä se sitten pikkuhiljaa leviää. Jos taas annan esimerkin siitä ettei yksilö voi valinnoillaan sen kummemmin vaikuttaa, ei myöskään lapseni usko siihen ja toisenlainen lumipallo on laitettu pyörimään.

Tämä sen ajatuksen sai vihdoin toteutumaan.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Niitä päiviä...

Tämä on yksi niistä päivistä, joista selvittyään voi aidosti huokaista.
Mies myöhästyi bussista. Kysyi varovasti meidän suunnitelmia päivälle ja jo silloin tiesin että autoahan se on vailla. Minkäs sille voi, pakkohan minun oli autostua "luopua".
Olen koko syksyn käynyt lasten kanssa neuvolareissut kävellen ja sisulla niistä on selvitty melko näppärästi. Nyt olin jo viikkoa aiemmin ehtinyt nautiskella ajatuksesta, että käymme vain nopeasti neuvolassa autolla hurauttaen ja tulemme kotiin syömään. Lapset menee päiväunille, minä nukun hetken tai teen jotain ihan rauhassa. Ei ihan. Nyt olemme neuvolassa samaan aikaan kuin ruokaa pitäisi alkaa laittaa. Tulemme neuvolasta kotiin niin että vähintään kaksi kolmesta nukkuu päiväuniaan matkalla. Lounas viivästyy, unet häiriintyy, minulle tulee melko varmasti hikikiukku ja kaikki on vähän sekaisin.
En osaa yhtään järjestää tätä päivää mielessäni niin ettei siitä tulisi katastrofi. Jo pelkkä lounaan toteuttaminen tuottaa harmaita hiuksia. Ei edes pikareissu kaupan kautta auta, koska kauppa on ihan eri suunnassa. Neuvola-aikaakaan ei voi oikein siirtää kun sitä on jo melkein kahdella viikolla siirretty. Äh, paras kaivaa taas se Sisu jostain ja odottaa sitä hetkeä kun voi huokaista.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

To do vs done

Helpotin elämääni uudella oivalluksella.
Pitkään olen harrastanut kaikenlaisien listojen tekoa.
On siivouslistaa,
projektilistaa,
kauppalappua,
hoidettavien asioiden lappuja,
listoja lahjoista,
lista ostettavista asioista,
luettavista kirjoista,
selattavista nettisivuista

ja tätä voisi jatkaa loputtomiin. Nyt sain siis näköjään tehtyä myös listan listatuista asioista.
Esikoisen syntymän jälkeen listojen käytöstä on tullut tarpeellisempaa, koska se imetysdementia ei vaan ota poistuakseen. Kolmannen naperon myötä se vaan pahenee entisestään ja nyt kärsii jo puhekieli.

Stressiäkin voi järjestää itselleen ihan mistä vaan. Voisi siitä listaakin tehdä. Listojen tekeminen selkiyttää jonkin verran mun ajatuksia mutta samalla se tuo konkreettisesti esille sen mitä pitäisi tehdä ja on hoitamatta.
Kaiken tämän vastapainoksi, niille päiville kun tuntuu ettei mitään taas saa aikaiseksi, otin käyttöön 'tehty' listan. Siihen sitten kirjoittelen kaiken mitä olen päivän aikana tehnyt ja voin sitten illalla katsoa mitä kaikkea sitä huomaamattaan kolmen lapsen kanssa tulee tehtyä.

Ai että tulee hyvä olo. Melkein yhtä hyvä olo kuin 'to do'- listan kohtien yliviivaamisesta. Mutta vaan melkein.





kuva ja lisää post it taidetta täältä


Vielä pitäis keksiä joku hirmu hyvä paikka niille lipuille ja lapuille. Sellainen paikka että ne sattuu silmään välillä muttei kuitenkaan häiritse. En varmaan ehdi edes ideoida kun täytyy noita listoja tehdä.

torstai 10. marraskuuta 2011

No jopas nyt arvotaan

Tässä toinen arvonta jonka halusin tänne linkittää:

Tirlittan arpoo viissatasen kunniaksi.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Muualla taasen arvotaan

Meillä ei ole täällä asunnoissa kirjaimia. Vain ensimmäisissä asunnoissa ja nämä loppupään asunnot ovat jääneet ilman. Pizzakuskit ja kuljetusfirmat aina tarjoilevat toisen päädyn tilauksia meille ja varmaan meidän omia heille. Jokaiselle ensikertalaiselle täytyy muistaa antaa maamerkit jotta osaavat tulla oikean oven taakse. Pienet pyörät ja lastenvaunut yleensä riittää.



Tässäpä siis ainakin minulle erittäin ajankohtainen arvonta.
Käy osallistumassa, aikaa sunnuntaihin asti.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Täällä ollaan

Hengissä, koko porukka (vaikka välillä oli vähän epävarmaa senkin kanssa).
Minein mini on jo 2 kuukautta. Hymyilee, höhöttelee, pötköttelee hetkittäin jo vatsallaan pää pystyssä. Pituutta tulee niin että hirvittää. Taitaa tästä mineimmästä tulla kuitenkin se maxi.


Vatsaa väänsi monta viikkoa, kunnes mulle tyypilliseen tapaan unohdin päivittäiset tippahetket esikoisen synttäritohinassa. D-vitamiinit tuli relatippojen yhteydessä. Joka ilta oli tunnin-parin iltaväännöt ja -itkut ja minä kiltisti hieroin vatsaa ja kannoin.
Maitohommatkin hoidettiin tanssiaskelin, valssi oli aika tehokas.
Synttäriviikonlopun sunnuntaina katselin epäuskoisena kelloa illalla n. klo 20. Jätkänpätkä nukahti. Nukahti siihen tyyliin että nyt ei valveilla olla ennen aamua. Vähän kummalliselta tuntui, että joka iltaiset huutelut oli huutelematta ja napero umpi unessa. Ensin kävi mielessä että kyllä ne tipat varmaan auttaa, kunnes tajusin että enhän mä oo kolmeen päivään antanu koko tippoja!
Siitä se ajatus sitten lähti ja sen päivän jälkeen ei sen suurempia vääntöjä ole ollut. Kerrankin jotain hyötyä siitä että mä en vaan muista.

Esikoisen kanssa onkin sitten vähän toisenlaista vääntöä. Se on se kolmonen... Kyllä muuten testataan tämän äidin pinnaa. Yleensä se on erittäin lyhyt. Tässä on kasvun paikka sekä lapsella että äidillä. Äidillä etenkin. Lapsi kun kasvaa luonnostaan.

Ja siinä samassa kun ehdin huomata kuinka "iso" esikoinen jo on, huomaan pikkumimmin aloittelevan niitä kolttosia mistä isoveli on jo lähes päässyt eroon. Silmistä loistaa ajatus 'perässä tullaan!' ja äiti huokaa.
Tällä kerralla osaan kuitenkin jo varautua. Tällä kerralla multa löytyy jo vähän keinoja ja kikkoja.

Antaa tulla vaan! :)


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jengin minein on saapunut

Nyt se pienin on tullut, tosin suurimmilla mitoilla kuin kukaan meistä muista.

Täällä ollaan ja tutustutaan sairaalassa. Sokerihankaluuksia ja välillä on vähän kylmät oltavat joten jännäillään pääseekö huomenna jo kotiin vai joutuuko olemaan pidempään. Kotona meitä tarvitaan jo mutta ehtii ainakin levätä vähän lisää jos lisäpäiviä määrätään.

Yli 20 tuntia tasaista varoittelua kunnes poika päätti että eiköhän kokeilut ole jo kokeiltu ja aletaan tosi toimiin. Sitten se etenikin rytinällä, niin etten meinannut perässä pysyä ja jälkeen päin oli vähän hassu olo, ennen kuin tapahtumat alkoi päässä taas jäsentyä.

4268g painavaa ja 53cm pitkää, punertavahiuksista poikaa saimme odotella ja nyt hän on täällä.

maanantai 22. elokuuta 2011

40+1

Niin se vaan aika vierähtää ja synnytys lähenee. Parasta puuhaa ikinä! Tämä kolmas kerta jää tosiaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeiseksi joten siitä on otettava kaikki ilo irti. Toivon suuresti että kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin. Sen verran onnekas olen, että kaksi aiempaa kertaa on pikkujuttuja lukuunottamatta olleet erittäin hyviä kokemuksia.

Vielä viikko sitten olin sitä mieltä että tämä menee varmaan aika samalla kaavalla kuin tyttären synnytys viimeksi. Yksi varoitussupistus edellisenä iltana ja aamulla herätessä alkoi säännölliset supistukset. Synnytys kesti kaikkiaan 16,5 tuntia ja jostain syystä se ei ollut yhtään liikaa.
Nyt on ollut niitä harkka supistuksia ihan samaan tyyliin jo viikolta 10 asti ja meno niiden kanssa yltynyt vaan loppua kohden mutta mukaan on tullut satunnaisia supistuksia pienen jomottelun kanssa. Sitä ei viimeksi ollut. Se sai miettimään asiaa ihan uudelta kantilta ja olenkin jo vähän sitä mieltä, että kyllä tämä nopeammin etenee käynnistyessään. Kunhan ei vaan liian nopeasti!
Matkaa sairaalalle on n. 60 km ja lapsetkin pitäisi saada hoitoon tai hoitaja tänne meille kotiin ennen sitä. Enkä haluaisi että koko synnytys hujahtaa ohi silmien, vaan haluaisin pysyä kaikkien eri vaiheiden mukana ja tunnustella oloa.
Painaa asioita mieleen.
Muistella niitä sitten tulevaisuudessa.

Ensi viikolla viimeistään.

perjantai 19. elokuuta 2011

Sitruunaa


Voi kun olikin kaksi ihanaa löytöä samalla kauppareissulla. Jostain syystä sattui olemaan joku ihmeellinen mielihalu raikkaaseen ihan mihin vaan. Mehua olin jo yhdellä kyläreissulla joskus maistanut ja sillä kokemuksella uskalsin ostaa, muuten jäisi mehukatti hyllyyn. En ollut koko mehua muistanut kunnes se nyt monen viikon jälkeen sattui silmiin kaupassa.
Sitruunainen bulgarianjugurtti oli juurikin niin sopivan hyvää, että jos ei laskettuaika kolkuttelisi jo tällä viikolla niin ai että sitä tulisi syötyä varmaan koko raskausaika.
Voisi tämä raskauskin saada oman makuvillityksensä kun sitä ei ole sen kummemmin ollut. Aiemmilla kerroilla kuvioissa oli kinkkusalaatti, mansikkatäytekakku ja suklaa.

Mitähän ihania reseptejä täältä blogimaailmasta pian löytyy tuon jugurtin innoittamana.
En malta odottaa! Vinkkejä otetaan vastaan :)

Ja lainakamerakin on saatu sen oman hukkuneen korvaajaksi. Saa sitten tuoreesta perheenjäsenestä heti kuvia.

perjantai 12. elokuuta 2011

On odotusta ilmassa. Vähän eri lailla kuin aiemmin. Tavallaan sitä toivoo että vielä viikon tai kaksi saisi pieni kasvaa rauhassa mutta toisaalta taas toivon että tulis jo. Niinhän se kai aina on.
Yksi tai kaksi lisäpäivää tuo aina lisäaikaa rästihommille ja ihan varmasti sitten sairaalassa ollessani tajuan kuitenkin että jotain oleellista jäi kesken.
Ja tästä ajatuksesta huolimatta, mitään en sen suuremmin täällä edes tee mutta suunnittelen ja haluan kovasti.

Ainoa hoputtava seikka on nuo isommat lapset, jotka selvästi viihtyisivät paremmin jos äiti olisi edes puolet kykeneväisempi. Aika tylsäähän se on kun ei oikein mihinkään jaksa kävellen mennä ja auto on päivät poissa. Täällä me sitten homehdutaan kotona sisällä tai tuossa omassa pihassa.
Tämän viikon sadekelit oli tietyllä tavalla pelastus koska en potenut ihan niin huonoa omaatuntoa sisäpäivistä. Ei sinne pihalle olis oikein voinut mennäkkään.

Muutenkin annoin vähän löysää itselleni. Siirryin puolivalmiisiin ja valmiisiin ruokiin, siivoan vain sen verran kuin huvittaa ja pystyn, keskityn vähän enemmän omaan oloon ja itseeni ja jopa vähän lasten kustannuksella. Ei ainakaan stressaa ihan niin paljon. Lapset kyllä pärjää ja saa kaiken tarvittavan ja Isi ja muut saa sitten täyttää niitä tarpeita vähän reilummin. Minä ehdin sitten hetken päästä kun normaali vähän normaalimpi arki taas koittaa.

Nyt on se hetki päivästä kun talo hiljenee ja vatsa kurnii. Lapset siis nukkuu päiväunia ja minä teen jotain tai olen tekemättä mitään.

Eilen yritin jopa nukkua mutta heräsin lähes samantien nukahtamisen jälkeen siihen, että kuola valui suupielestä ja siihen loppui unet. Ei onnistunut enää... Tosi kiva.




tiistai 26. heinäkuuta 2011

Check Point.

Viimeisen viikon tapahtumat on kovasti muuttanut asioiden suuntaa.
Jotain inhottavaa piti tapahtua että jotain hyvää olisi edessä päin. Vihdoinkin.
Pitkään on junnattu paikoillaan ikävien asioiden keskellä ja nyt jostain kumman syystä ajatukset ja tavat pikku hiljaa alkaa löytää halutun suunnan johon ei voimat ja taidot ole riittäneet. Niin sitä ihminen kasvaa jokaisesta kolhusta. Aina vähän vahvemmaksi. Aina vähän viisaammaksi.
Liikaa on vielä raivattavaa ja nyt sitä vahvaa minää täytyy kaivella ihan kaksin käsin, kiskoa ja työntää eteenpäin ja esiin.

Ikävällä tavalla ihanaa. Välillä ollaan ihan suruissaan ja välillä taas tosi jännästi onnellisia. Ei onnea tästä hetkestä vaan onnea siitä mitä uskon ja toivon edessä päin olevan.

Kuva google kuvahaun kautta

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Miten voikaan

kamerattomuus suistaa kirjoittelun nollille? Kamera kun hukkui reissulla, on moni juttu jäänyt tarinoimatta tänne kun ei siinä olis mitään järkeä ilman asiaan kuuluvia kuvia. Tämän päivän synttärilahjoista voisin vaan kertoa, ihanista syödyistä vaan jakaa reseptit, kirjoitettuna omat pikku projektit ja hankinnat eivät varmaan anna inspiraatiota kenellekkään.
Siitä siis hiljaisuus. 

Vatsa kasvaa, potkut on jotain ihan muuta kuin potkuja. Melkoisia vatsanahan venyttelyjä, sanoisin. Välillä ihan pahaa tekee, enkä muista näin olleen kahden aikaisemman kohdalla. Mikähän ihmeen voimamies sieltä tupsahtaa joukon jatkeeksi? 
Lepokehoitukset olen heittänyt osittain nurkkaan. Kovasti kuulostellen tosin. En jaksa uskoa että tässä mitään tapahtuu ennen laskettua päivää ja meinaan nyt ottaa ilon irti tästä kahden lapsen kanssa olon helppoudesta. Olen kuitenkin asennoitunut useiden kuukausien tasapainotteluun kolmilapsisuuden rytmin löytymisen kanssa. 

Kun vaan saisi kaiken sen tehtyä mitä on ajatellut ettei sitten pysähtyneissä hetkissä mieleen hiipisi ne kaikki keskeneräiset siellä ovien takana. Jos muutaman päivän saisi ihan aamusta iltaan tehdä omaan tahtiin asioita niin veikkaan että aika moni asia tulisi hoidetuksi. 
Toiveajattelua, ehkä.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kirja-arvonta

Ihana kirja-arvonta toisaalla. Käykäähän katsomassa: Eilen tänään huomenna

torstai 23. kesäkuuta 2011

Valinnan vaikeus

Parasta kauppapäivissä on kun illalla ei osaa päättää mitä suuhunsa laittaa kun kaapit on ääriään myöten täynnä. Nälkäkin on ihan toisenlainen. Pohjaton. Vaikeinta on hillitä itsensä niiden ostosten kohdalla jotka on suunniteltu käytettäväksi johonkin tiettyyn. Joskus käykin niin että joutuu tekemään lisäysreissun kun sormet on jo saanut otteen "kielletyistä".

Taidanpa mennä availemaan kaappeja ja miettimään mitä kaikkea vois maistella, nam.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Lepoa tai sitten ei

Kolkytyks ja vähän päälle on jo kasassa. Viikonloppuna tuli kehotus lepäillä. Ihan tosissaan lepäillä. Niin että makaa vaakatasossa jossain vaikka korvatulppien kanssa. Ei konttailua lasten perässä eikä mun tyylille sopivaa "mä tosta ihan vähän pyyhkäisen" tekemistä. Ne kun yleensä myöskin leviää seuraavaan kohteeseen ja siitä seuraavaan ja seuraavaan. Sainkin levätä. Lapset lähti mummolaan ja seuraavina päivinä viettivät aikaa isin kanssa kun minä yritin makailla. On se auttanutkin. Ei ole ihan samaan tapaan kivistellyt ja olenpahan oppinut jotain uutta. Ihan tosissaan kannattaa vähän makailla jos koko aamupäivän on tohottanut. Ei oo sitte seuraavana aamunakaan paikat niin kipeinä.

Muuten kaikki onkin tämän kantamisen kauden suhteen ihan kivasti. Siellä se vielä toistaiseksi istuu masussa  ja täytyy toivoa että pian kääntyis taas syöksyasentoon. Tuntuu nimittäin näin päin just niin kamalalta nuo liikkumiset kuin vaan voi. Toisin päin on miellyttävämpää.

Alkaa viikot käydä vähiin ja mä en vieläkään tunne saavani otettua koko iloa tästä irti. Tämä kun mitä suurimmalla todennäköisyydellä on se viimeinen kerta tätä puuhaa. Jotenkin pitäis nyt osata keskittyä vaan tähän. Pahoin pelkään että kun sairaalasta kotiudun sen ihanan pienen kanssa tuntuu siltä että jäi vähän vaiheeseen koko masuaika.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Nurkat natisee

Mulle on kehkeytynyt tässä vuosien mittaan tapa haalia tavaraa nurkkiin ajatuksella "tätä voi tarvita".
Mulle muiden roskat tosiaan on aarteita ja yleensä jos joku tarjoaa jotain en kovasti edes mieti onko käyttöä vaan otan vastaan ja mietin sitten jälkikäteen. Eniten kammoksun ajatusta että joku heittää käyttökelpoista tavaraa suoraan roskiin eikä jaksa kierrättää, tavalla tai toisella.
Minä riennän ilomielin pelastamaan!

Aika ajoin nuo tursuavat nurkat, varastot ja hyllyt kuitenkin kaipaavat tyhjennystä ja kuinka hyvältä se tuntuukaan! Jostain syystä siitä tulee hurjan hyvä olo. Ikään kuin koko muukin elämä siistiytyisi ja selkenisi siinä samalla. Jopa ihan tavallinen roskien vieminen saa tämän satunnaisesti aikaan.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Ihan ensimmäinen

Sain pitkän odotuksen jälkeen projektin alulle.
Vuosia on ollut joka sormelle suunnitelmaa korjailla, maalailla, tuunailla tai muuten vaan iskeä kätensä johonkin hommaan ja nyt olen päässyt alkuun.
Voi olla että kohta on joka paikassa vähän uutta maalia.
Vähän uutta kangasta.
Vähän uutta järjestystä.
Näinköhän muu perhe pysyy perässä?

Ensimmäinen maalauskokeiluni on aloitettu ja saatu valmiiksi.
Tästä lähdettiin liikkeelle


Ja lopputulos on ensikertalaisen näkökulmasta hyvä!
Siitä kuva kunhan pääsee kuvaamaan.

Voi mitä terapiaa ja hyvää oloa saankaan tästä puuhailusta!
Jotenkin se rauhoittaa ja saa aikaan suurta tyydytystä.
Onko syynä se että vihdoin saa jotain roikkuvia asioita pois listalta vai kenties se pakollinen rauhallisuus jota täytyy löytyä kun sivelee maalia tai odottaa maalin kuivumista?
Mikä onkaan, niin hyvää se tekee. En malta odottaa että saan ompelukoneen jostain käsiini ja pääsen ompelemaan ihan mitä vaan kaikista niistä kankaista jotka tuolla odottaa.

Ainoa huono puoli tässä tekemisen vimmassa on se etten juuri koskaan tiedä mitä tekisin. On vaan se tarve tehdä ja toteuttaa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sunnuntaipäivä onnistuneesti.

Pitkästä aikaa oikein mukava sunnuntai. 
Olin aikaansaava, intoa täysi ja mukaviakin asioita tapahtui ihan sattumalta.
Rästihommien loppuun saattaminen tekee hyvää ja innostaa käymään taas uusien roikkuvien asioiden kimppuun. Nyt vaan puuttuu ne työvälineet moniin puuhiin ja sitä täällä olenkin tänään tuskastellut.
Maalia, työkaluja, koneita, tilaa. Mistähän niitä saisi hetijustnytsamantien kun haluaa?

Pieni hetki keskellä päivää, kun istuimme vielä aavistuksen unisen pojan kanssa yhdessä sohvalla sai taas huomaamaan kuinka pienet asiat saavat ihmisen onnelliseksi. Varsinkin äiti-ihmisen.





Pieni isomman vieressä ihan samassa fiiliksessä. Sunnuntai 

tiistai 17. toukokuuta 2011

Alku

Tästä se alkaa niin kuin niin monella muullakin.
Tätä kirjoittaessa en ole edes varma julkaisenko tätä ikinä mutta joku tarve on nyt aloittaa.

Tänään on varmasti monella tapaa jonkun uuden ja erilaisen alku tässä elämässä. Niin ainakin toivon. Ei se uusi ja erilainen ole näkyvää tai kuuluvaa muille kuin minulle mutta sitäkin merkityksellisempää.

Olkoon tämä nyt lähtöviivana sille kaikelle.

Tervetuloa, uusi ja erilainen. Miksei ihmeellinenkin.

Tervetuloa myös sinä, jos tänne tiesi johti.