maanantai 12. joulukuuta 2011

Niitä päiviä...

Tämä on yksi niistä päivistä, joista selvittyään voi aidosti huokaista.
Mies myöhästyi bussista. Kysyi varovasti meidän suunnitelmia päivälle ja jo silloin tiesin että autoahan se on vailla. Minkäs sille voi, pakkohan minun oli autostua "luopua".
Olen koko syksyn käynyt lasten kanssa neuvolareissut kävellen ja sisulla niistä on selvitty melko näppärästi. Nyt olin jo viikkoa aiemmin ehtinyt nautiskella ajatuksesta, että käymme vain nopeasti neuvolassa autolla hurauttaen ja tulemme kotiin syömään. Lapset menee päiväunille, minä nukun hetken tai teen jotain ihan rauhassa. Ei ihan. Nyt olemme neuvolassa samaan aikaan kuin ruokaa pitäisi alkaa laittaa. Tulemme neuvolasta kotiin niin että vähintään kaksi kolmesta nukkuu päiväuniaan matkalla. Lounas viivästyy, unet häiriintyy, minulle tulee melko varmasti hikikiukku ja kaikki on vähän sekaisin.
En osaa yhtään järjestää tätä päivää mielessäni niin ettei siitä tulisi katastrofi. Jo pelkkä lounaan toteuttaminen tuottaa harmaita hiuksia. Ei edes pikareissu kaupan kautta auta, koska kauppa on ihan eri suunnassa. Neuvola-aikaakaan ei voi oikein siirtää kun sitä on jo melkein kahdella viikolla siirretty. Äh, paras kaivaa taas se Sisu jostain ja odottaa sitä hetkeä kun voi huokaista.

Ei kommentteja: