Hoploppista

Ai että, voi että. Olo on enemmän kuin väsynyt. Mieli sitäkin parempi.
Lapset nukkuu varmaan sikeimmistä unista sikeintä tänä yönä. Oltiin melkein kolme tuntia sisäleikkipuistossa tänään. Pois ei olisi huvittanut lähteä ollenkaan. Kiitos tästä päivästä kuuluu ystävälle. Ystävälle joka eilen soitti ja ilmoitti tämän päivän reissusta lähes valmiin suunnitelman kanssa. Minun tehtäväksi jäi pakata lapset autoon ja ajaa.

Minä istuin teemuki käsissä, minein sylissä, samalla kun kaksi ihanaa vaan hoiti kaiken ympärillä. Lapset riisuttiin ja puettiin. Lapset leikitettiin ja syötettiin. Äitikin sai käydä hetken leikkimässä ja kiipeilemässä. Laskemassa mäkeä. Minein mini oli innoissaan ja ihmeissään. Minulle ei olisi varmaan tullut vielä pitkään aikaan mieleenkään suunnata naapurikaupunkiin asti remuamaan. Hyvä että joku muu ajattelee meidän puolesta.

Paluumatkalla juteltiin ja laulettiin ettei uni tule autossa. Isoin mini kyseli että josko huomenna mentäis uudestaan. Sovittiin että joskus mennään. Perään tuli kysymys: 'onko huomenna joskus?'
Tais olla kivaa.

Syventymisiä

Sain ystävänpäiväkortin. Esikoiselta. Oli äidin mielestä hurjan söpö ja toi mieleen myyrässä seikkailevat linnut. Meillä on keittiössä kalenterin ja lehtitelineen ohella taidenäyttely, jossa esitellään pienten taiteilijoiden ihka ensimmäisiä, yleensä kerhossa luotuja teoksia. Liitutauluun saa kuka vaan piirtää inspiraation yllättäessä.

Anteeksi surkea kuvanlaatu. Kamerana läppärin kamera. Ihan tosi.

Ystävänpäivä ja muut spesiaalipäivät on siitä hyviä että kyseisen päivän kohdalla tulee mietittyä vähän syvemmin juuri niiden ihmisten olemassaoloa omassa elämässä. Tokihan äidit, isät ja ystävät ovat tärkeitä ihan joka päivä mutta tekee hyvää muistella heitä joskus ihan kunnolla.


Kiitos teille ihanille ystäville siis, jotka minun elämääni kevennätte tavalla ja toisella.