Miten voikaan

kamerattomuus suistaa kirjoittelun nollille? Kamera kun hukkui reissulla, on moni juttu jäänyt tarinoimatta tänne kun ei siinä olis mitään järkeä ilman asiaan kuuluvia kuvia. Tämän päivän synttärilahjoista voisin vaan kertoa, ihanista syödyistä vaan jakaa reseptit, kirjoitettuna omat pikku projektit ja hankinnat eivät varmaan anna inspiraatiota kenellekkään.

Siitä siis hiljaisuus. 

Vatsa kasvaa, potkut on jotain ihan muuta kuin potkuja. Melkoisia vatsanahan venyttelyjä, sanoisin. Välillä ihan pahaa tekee, enkä muista näin olleen kahden aikaisemman kohdalla. Mikähän ihmeen voimamies sieltä tupsahtaa joukon jatkeeksi? 

Lepokehoitukset olen heittänyt osittain nurkkaan. Kovasti kuulostellen tosin. En jaksa uskoa että tässä mitään tapahtuu ennen laskettua päivää ja meinaan nyt ottaa ilon irti tästä kahden lapsen kanssa olon helppoudesta. Olen kuitenkin asennoitunut useiden kuukausien tasapainotteluun kolmilapsisuuden rytmin löytymisen kanssa. 

Kun vaan saisi kaiken sen tehtyä mitä on ajatellut ettei sitten pysähtyneissä hetkissä mieleen hiipisi ne kaikki keskeneräiset siellä ovien takana. Jos muutaman päivän saisi ihan aamusta iltaan tehdä omaan tahtiin asioita niin veikkaan että aika moni asia tulisi hoidetuksi. 

Toiveajattelua, ehkä.